keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

MAY1-kurssi kahdella opettajalla

Toteutimme Pyhäselän lukiossa matematiikan yhteisen opintokokonaisuuden (MAY1) kahden opettajan voimin syksyllä 2016. Tausta-ajatuksena meillä oli yhteistyön syventäminen pitkän ja lyhyen matematiikan kesken. Jo edellisenä vuonna olimme pitäneet yhteisiä tunteja pitkän ja lyhyen matematiikan opiskelijoille, ja hyvät kokemukset näistä tunneista antoivat lisäpontta MAY1-kurssin järjestämiseksi yhteistyönä.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo
Opettajan työ voi olla henkisesti raskasta. Kahden opettajan järjestelmä mahdollistaa vastuun jakamisen ja välittömän vertaistuen, jolloin jaksaminen arjessa parantuu. Suunnittelu, ohjaaminen ja arviointi ainakin näin opettajauran alkuvaiheessa helpottuu, kun vierestä tulee myös "vaihtoehtoisia totuuksia". Tämä voi olla hedelmällistä myös oppitunnilla, kun johonkin aiheeseen saadaan spontaanisti erilaisia mahdollisesti valistuneita näkemyksiä asiasta.

Kaksi opettajaa luokassa mahdollistaa myös paremmin ohjaustarpeen täyttämisen. Kiistatta kaksi opettajaa ehtii paremmin pureutumaan juuri niihin ongelmiin, joita opiskelijoilla on sillä hetkellä, mikä näkyi myös kurssin opiskelijapalautteissa. Seuraavassa tyypillinen palaute, kun kysyttiin mitä mieltä opiskelijat olivat, kun kurssilla oli kaksi opettajaa:

oli hyvä! kun oli kaks niin auttaminen oli nopeampaa kuin jos olisi yksi ope. 

Järjestely mahdollistaa myös ryhmän jakamisen tarvittaessa vaikka eri tiloihin, mutta tälle ei kurssillamme ollut tarvetta. Opiskelijamme näyttivät pitävän työskentelystä isossa ryhmässä.

Arviointia
Kurssin aikana arviointia suoritettiin ohjauksen lomassa ja opiskelijan oman osaamisen tason selvittämiseksi käytettiin Kahoot-kertauksia ja Google Forms -testejä. Kurssilla ei ollut loppukoetta vaan pidimme jokaiselle opiskelijalle haastattelun, jossa tarkastelimme kurssin aikana suoritettuja testejä sekä purimme tuntoja ja ajatuksia kurssista. Seuraavassa kurssipalautteesta poimittua liittyen haastattelun ja sähköisten lomakkeiden käyttämiseen arvioinnin tukena:
Hyvä juttu, saa ikään kuin käsityksen omasta osaamisestaan.
Oli hyvä, kun pystyi näyttämään osaamistaan myös muuten, kuin pelkästään kokeessa ja tuntiaktiivisuudella. 
Oma tavoitteemme on tietenkin, että lukiomme olisi viihtyisä paikka, johon on mukava tulla oppimaan uutta. Tämä näytti toteutuvan ainakin yhden opiskelijan kohdalla, mistä täytyy olla erittäin tyytyväinen:
Mukavaa kaikkien kanssa hyvä ilmapiiri

Kuta useampi kokki, sen sakeampi soppa?
Vaikka yhteistyö ei ollut oppiainerajat ylittävää, tämä oli kuitenkin hyvä ja rohkaiseva kokemus opettajien välisestä yhteistyöstä. Kokeilun johdosta kynnys mennä omalla vapaatunnilla toisen opettajan tunnille apuopettajaksi tai vain kuunteluoppilaaksi on madaltunut. Näistä hetkistä saa perspektiiviä omaankin työhön ja mahdollisesti ajatuksia opetuksen eheyttämiseen.

Hyviin kokemuksiin meidät siivittivät keskinäinen luottamus, vilpitön tahto ajatella opiskelijan etua sekä samanlaiset käsitykset oppimisesta ja opettamisesta. Toivottavasti yhdessä tekeminen on perustavanlaatuinen osa jokaisen opettajan arkea.